torstai 3. joulukuuta 2015

Veronpalautuksia

Ai vitsi kuulin aamulla radiosta, että tänään on veronpalautuspäivä.

En muistanut, paljonko olin saamassa, joten piti käydä vielä näin illan ratoksi tarkastamassa nettipankista.

Jumalauta 44 euroa.

Ei huhhuh.

Nyt eletään leveästi!

p.s. edit klo 23.12: koska en koodaa tarpeeksi töissä, onneksi on koodiadventtikalenteri, jossa on kivoja pikkutehtäviä http://adventofcode.com/

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Nuno

Koska meillä ohjelmistosuunnittelijoilla on millä mällätä, ostin eilen uuden puhelimen:


Hän on malliltaan LG G4 ja nimesin hänet Nunoksi, jos mietitte otsikointia.

Kuvasta käy jo ilmi, kuinka loistavasti parempi se on kuin edeltäjänsä. Sen voi mm. ladata niin, että se on samanaikaisesti päällä! Vieläpä latausliittimen kautta! Noh, kyllä se edeltäjäkin (Samsung Galaxy S3) palveli ihan hyvin edelliset kolmisen vuotta, rauha hänen sielulleen. NYT VOIN LOPULTAKIN HEITTÄÄ SEN SEINÄÄN.

Oikeasti mietin aika pitkään ja hartaasti, minkä puhelimen ostaisin seuraavaksi, ja edeltäjän akku- ja liitinharmeista johtuen oleellisimpia plus-puolia olivat:
  1. Irrotettava (vaihdettava) akku
  2. Mahdollisuus langattomaan lataukseen (tätä varten tarvitsee tosin erilliset Quick Circle -kuoret, jotka tilasin alun perin samanaikaisesti puhelimen kanssa, mutta joilla on pidempi toimitusaika, joten kyllästyin odotteluun ja jätin ne jälkitoimitukseen ja hain varastossa jo odottelevan puhelimen etukäteen)
Akkuun liittymättömät plus-puolet:
  1. Android ofc
  2. NFC (kuinka muuten tarkastaisin matkakorttini saldon?)
  3. SD-korttipaikka
Oikeasti aivan sama, mutta laiskaa ihmistä huojentava ominaisuus:
  1. MicroSIM! Ei tarvitse käydä hankkimassa operaattorilta NanoSIMiä (tai yrittää todennäköisesti eeppisesti epäonnistuen leikellä vanhaa SIMiä pienemmäksi)
Näin päivän käytön jälkeen on vaikea sanoa, kuinka tää nyt oikeasti toimii, muuta kuin että onhan se taas hulvattoman nopea verrattuna eläköityvään edeltäjäänsä. Androidikin on Lollipop eikä Jelly Bean, eli näyttää ja tuntuu modernimmalta. Hivenen masentavaa tosin, että sääsofta ilmoittaa näin klo 17.23, että "On pilvinen yö". Joo huomattiin, että aurinko laski jo, mutta pitääkö sitä nyt naamaan hieroa!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Adventti

Hoosiannaa jne. Laitoin kynttelikön ikkunalaudalle jee!


Luovutin NaNoWriMon ehkä juurikin viimeisen postaukseni jälkeen. Uusi yritys sitten, kun olen työtön tai eläkkeellä! Voisin silti yrittää joskus kirjoitella tänne muutenkin. Koska tätä asiaahan on niin kovasti aina.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Another Day in Paradise

Hehhee, tänään sain hieman kirjoitelluksi aamulla junassa! Nyt jo yli 5000 sanaa ja 45000 jäljellä ja mitäs, menikö puoli kuukautta jo.


5330 / 50000 words. 11% done!

Kun sanon "aamulla junassa", nokkelimmat arvaavat, että olen saapunut jälleen Suomen sivistyksen kehtoon, koska mihinkäs muualle minä junalla nyt aamuisin matkustelisin! Tällä kertaa tulin tosin vähemmän working-class-hero-tyyliin vasta klo 7 lähtevällä junalla. Päivän sänkyni:


Seuraavaksi katson Valtiattaren ja menen nukkumaan. Tässä kaupungissa päivät muistuttavat toisiaan.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Peace and Love


Tänään kävin Kansalaistorilla sytyttämässä kynttilän Pariisin uhrien muistoksi.

Romaani ei ole oikein edennyt viimeaikoina. Kirjoitellaan nyt kuitenkin välillä vähän, jos vaikka jossain vaiheessa iskisi kunnon inspiraatio.


4673 / 50000 words. 9% done!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Pikapäivitys ja sitten nukkumaan.

Hups hups. Ei ollutkaan ollenkaan tehokas viikonloppu!


4315 / 50000 words. 9% done!

Ihan kuin nykyään olisi vähemmän aikaa tämmöiseen kuin kymmenen vuotta sitten. I wonder why.

Onneksi on Scooter, parasta kirjoitusmusaa since aina.

torstai 5. marraskuuta 2015

Back in the Helsinki groove

Olisi voinut kuvitella, että eilen olisin paluujunamatkalla taas saanut kirjoitetuksi paljon, mutta enpäs kirjoittanut sanaakaan! Keskityin koomaamaan junavaunun nurkassa ja kuolaamaan päälleni.

Tänään kävin Verkkokaupassa. Ostin uudet nappikuulokkeet, koska vanhoista alkoi johto olla poikki. Ostin myös uuden työhiiren, koska vanhasta alkoi olla johto poikki. Sattumaako? Viisastuneena ostin tällä kertaa hiiren, jossa ei ole johtoa! Kuulokkeissa kuitenkin on, kuten kuvasta näkyy:

Illalliseksi tein sushia.


Enkä kyllä tänäänkään paljoa saanut kirjoitetuksi, mutta taas vähän eteenpäin! Päähenkilöni keksi lopultakin jotain tekemistä. Viikonloppu here I come.


3071 / 50000 words. 6% done!